Voimakalenteri - kurssit ja seremoniat

Heimo-Akatemian vakituiset kuukausittaiset viisi parannusryhmää sekä shamanistisen vuodenkierron 12 Voimapäivää muodostavat eräänlaisen pyhän alkemian vuosikartan. Mitä syvemmin ja pitkäjänteisemmin työskenlet tämän kartan avulla, sen vahvemman henkimaailman yhteyden ja valon avun voit saada omaan elämääsi, henkisen tehtäväsi toteuttamiseen eli niihin kaikkiin asioihin, joita Sinä olet tullut työstämään tässä inkarnaatiossasi ihmiskunnassa.  Voimakalenterin polku johtaa sydäntietoisuuden pysyvään laajentumiseen.


🤍 Lopeta viimeinkin etsiminen. Ota ensimmäinen askel kohti syvemmän Sielun tarkoituksen toteuttamista.

🤍 Tämä yhteinen tehtävämme on sovittu Tähdissä jo ennen syntymäämme

🤍 Kanssamme voit vastaanottaa oman sielun Heimon aidon ja läsnäolevan tuen siellä, missä olet!


2023 Voimakalenteri

Kaikki lähetykset pidetään Zoomissa ja ne julkaistaan myöhemmin tallenteena YouTubessa

Kalenteriin on merkitty myös lähitapaamisina tapahtuvat kurssit ja tilaisuudet.

Jokaisen merkinnän perässä on linkki, mistä pääset lukemaan lisää.


Heimo-Akatemian tapahtumat on merkitty 🤍 -merkillä. Kun tahdot seurata ja oppia Shamanistista ikiaikaista syvää ihmiskunnan juurirotujen pyhää viisautta, tule mukaan  Heimo-Akatemiaan.  Maksu kaikille oman tilanteen mukaisesti. Muut ovat antaneet kannatusjäsenyydestä oman harkinnan jälkeen 1-1000 euroa. Kannatusjäsenmaksu maksetaan ainoastaan yhden kerran.


--->  -merkillä on ilmoitettu sellaiset ryhmät, mihin kaikki ilmoittautuvat oman harkinnan mukaisesti. Näissä on aina kertamaksu. Ryhmiin pääsee tämän sivun linkeistä tai uutiskirjeestämme löytyvän esittelyn ja kutsulinkin mukaan. Kun ilmoittaudut jo NYT hyvissä ajoin, saat meiltä tapahtuman lisätiedot vaivattomasti suoraan sähköpostiin.



Elokuu (HOX 2 täyden kuun päivää kuun ensimmäinen ja viimeinen päivä!)

🤍  1.8 klo 18.00-19.00 Luoja-Äiti täydenkuun kanavointi YouTubeen (HOX MUUTOS!)

🤍  7.8 YouTubeen: Maagiset Voimavälineet ( KIVIWEBINAARI )

🤍  8.8 Klo 18.00-20.00 VOIMAPÄIVÄ+ Shamanistinen koulutus

---> 11.8 Kivimestarin Koulutus alkaa. 1/10 PDF + Kivipaketti postiin.

---> 12.8 12-15.00 Diplomiparantaja koulutus viimeinen zoom

---> 16.8 Musta Kuu: Tähtiryhmä klo 18.00 - 20.00 zoom


---> 18-20.8 Diplomiparantajan Voimaretriitti Helsingissä 499 eur majoitus sisältyy hintaan. Aiheena: Sisäinen lapsi


🤍  24.8 klo 18.00- 19.00 Maailmanpalvelu meditaatio zoom

---> 26.8 klo 15-17.00 Pyhä Parisuhde 1/10 zoom

🤍  31.8 klo 18.00 - 19.00 Luoja- Äiti täyden kuun manifestointi zoom


Syyskuu (HOX! Mahtava Voimaportti kahden Voimapäivän ollessa lähekkäin):

🤍 Anun kanavoima PDF kurssipaketti "Valkoista Sielun Magiaa" sähköpostiin Heimo-Akatemialaisille

🤍 2.9 Valotyö Elämäntehtävänä - Pyhällä Sielun polkululla - lähetys Zoomissa klo 12.00-13.00

🤍  7.9 Shamanistinen koulutus klo 18,00-19.00

---> 9.9 Harjoittelupäivä ZOOM: klo 12.00-14-00 Diplomiparantajat sekä 16.00-18.00 Tarotkurssi

---> 11.9 Kivimestarin koulutuspaketti 2/10 PDF lähetetään sähköpostiin


---> 15.9 Musta Kuu: Tähtiryhmä klo 18.00 - 20.00 Helsinki/Zoom/YouTube

---> 16.9 Kivimestarin koulutuspäivä 1/5 Helsingissä /Etänä Zoom yhteensä 6 tuntia klo 12.00 - 18.00

---> 17.9 Shamanistinen Meediokoulu LIVE Helsinki / Etänä Zoom yhteensä 6 tuntia klo 12.00 - 18.00


🤍 22.9 Maagiset Voimavälineet ( Voimasoittimen rakentaminen ) YouTube

🤍 23.9 VOIMAPÄIVÄ + Maailmanpalvelu klo 18.00 - 20.00

---> 28.9 Maagiset Voimavälineet ( Yhteys kotiin -eliksiiri )

🤍 29.9 VOIMAPÄIVÄ + Luoja-Äiti klo 18.00 - 20.00


Lokakuu (Maailmojen välinen verho on ohut) :

🤍  Anun kanavoima PDF kurssipaketti "Valkoista Sielun Magiaa" sähköpostiin Heimo-Akatemialaisille

🤍 6.10 Shamanistinen koulutus klo 18.00-19.00 zoom

---> 7.10 Pyhä Parisuhde klo 15.00-17.00 2/10

---> 11.10 Kivimestarin PDF 3/10 lähetetään sähköpostiin


---> 14.10 Musta Kuu: Teemme Tähtiryhmässä tällä kertaa Tähtiportti WORKSHOPIN messuilla ja YouTubessa.

---> 14,10 Helsinki Hengen ja Tiedon Messut  Tähtiportti WORKSHOP ( oviraha 30eur ) Luokka 3G - klo 13:50 – 15:50

---> 15.10 Helsinki Hengen ja Tiedon Messut Tähtiportti MEDITAATIO ( ilmainen ) Luokka 1P - klo 14:15 – 15:00


🤍 22.10 Maailmanpalvelu klo 18.00 - 19.00

🤍 25.10 klo 18.00 - 19.00 Valotyö Elämäntehtävänä - Pyhällä Sielun polkululla - lähetys Zoomissa

🤍 28.10 klo 18.00 - 19.00  Luoja-Äiti täydenkuun manifestointi

🤍 30.10 Maagiset Voimavälineet (Voimavälineiden hävittäminen ) YouTube

🤍 31.10 VOIMAPÄIVÄ + Shamanistinen suola klo 18.00 - 20.00


Marraskuu (Anna vanhan kuolla Sinussa) :

🤍 Anun kanavoima PDF kurssipaketti "Valkoista Sielun Magiaa" sähköpostiin Heimo-Akatemialaisille


--->  3-5.11 Diplomiparantajan Retriitti Oulussa


🤍 5.11 Shamanistinen koulutus klo 18.00 - 20.00

---> 10.11 Kivimestarin PDF 4/10 lähetetään sähköpostiin

🤍 12.11 ISÄNPÄIVÄN ILTAMEDITAATIO  60 minuuttia klo 21-22.00 Zoom

---> 13.11 Musta Kuu: Tähtiryhmä klo 18.00 - 20.00

---> 18.11 Elämäsi tärkein Unikurssi Osa 1 ZOOM (Näin kutsumme Suurunia) klo 12.00 - 14.00

---> 19.11 Klo 12.00 - 14.00 Pyhä Parisuhde 3/10

🤍 20.11 Maailmanpalvelu klo 18.00 - 19.00


--->  24.11 Elämäsi tärkein Unikurssi Osa 2 ZOOM (Selkounet eli Lucid Dreams) klo 18-20

---> 25.11  Kivimestarin koulutuspäivä 2/5 Helsingissä tai Zoomissa etänä yhteensä 6 tuntia klo 12.00 - 18.00

---> 26.11 Shamanistinen Meediokoulu LIVE Helsinki / Etänä Zoom yhteensä 6 tuntia klo 12.00 - 18.00

🤍 27.11 Luoja-Äiti täydenkuun manifestointi klo 18.00 - 19.00


Joulukuu (Joulun Pyhät Kristalliyöt!) :

🤍  Anun kanavoima PDF kurssipaketti "Valkoista Sielun Magiaa" sähköpostiin Heimo-Akatemialaisille

---> 1.12 Elämäsi tärkein Unikurssi Osa 3 (Intention toteuttaminen unessa) klo 18.00 - 20.0

🤍 5.12 Shamanistinen koulutus klo 18.00 - 19.00

---> 11.12 Kivimestari 5/10 lähetetään sähköpostiin

---> 13.12 Musta Kuu: Tähtiryhmä klo 18.00 - 20.00

---> 16.12 Pyhä Parisuhde 4/10 klo 12.00 - 14.00

🤍 19.12 Maailmanpalvelu klo 18.00 -19.00

🤍 20.12 Maagiset Voimavälineet ( Seremoniakynttilät ) YouTubeen

🤍 22.12 VOIMAPÄIVÄ klo 18.00 - 20.00


---> 25.21 Elämäsi tärkein Unikurssi Lopettus: Joulun Pyhät Yöt alkaa iltameditaatio klo 20.00 - 21.00

🤍 27.12 Luoja-Äiti 18.00 - 19.00


---> 30.12 TAROTKURSSI LIVE Helsinki / Etänä Zoom yhteensä 6 tuntia klo 12.00 - 18.00

🤍 31.12 Valotyö Elämäntehtävänä - Pyhällä Sielun polkululla - lähetys HELSINKI LIVE / Zoomissa 12.00-14.00


Nämä ovat Shamanistisen ryhmämme Valon kulmakivet:


🤍 Keskiviikkona veloituksetonta kaukohoitoa

Ilmainen avoin parannusryhmä kaikille, ketkä tahtovat ottaa kaukohoitoa vastaan. Voit myös osallistua tekemään parannusta yhdessä muiden valotyöryhmäläisten kanssa. Keskiviikon kaukohoito ei sisällä  zoomissa tapahtuvaa lähetystä. Siihen osallistutaan omassa kotona omassa tahdissa aina keskiviikkona klo 21-24 välisenä aikana. Ilmoittaudu kaukohoitoon tästä.


🤍 Maailmanpalvelu - Lähetämme valorukouksia maailmalle 60 minuutin lähetys Zoomissa + Tallenne YouTubessa

Sielusi on tullut ihmiskuntaan tiettyä tarkoitusta varten. Tehtäväsi on auttaa koko maailmaa yhteisessä ylösnousemuksen prosessissa. Maailmanpalveluryhmässä voit tulla tekemään sitä työtä kanssamme. Välitämme parantavia energioita, työskentelemme puhtaimpien korkeimpien Valon auttajien kanssa henkimaailmassa, avaudumme syvälle Kristus-Sofian impulssille sydämessämme ja rukoilemme Valorukousta koko ihmiskunnan ja maailman. Tässä ryhmässä rukoilemme myös kaikkien niiden valotyöryhmämme jäsenten puolesta, kenellä on äärimmäisen vaikeaa omassa elämässään. Maailmanpalveluryhmä kuuluu 12 Kristallin Akatemian vuosijäsenmaksuun. Siihen voi myös ilmoittautua vapaan ilmoittautumisen kautta.


🤍  Täydenkuun Luoja-Äidin manifestointi 60 minuutin lähetys Zoomissa + Tallenne YouTubessa

Sinä olet oman universumisi korkein Luoja-Olento. Vastuullasi on käyttää tietoisesti omia luomisen eli manifestoimisen voimia. Tätä työtä kutsutaan myös ilmentämiseksi. Opiskelemme manifestoimisen pyhiä lainalaisuuksia tässä ryhmässä Vaurauden mestareiden ja jumalallisten olentojen johtatuksella. Tuemme toistemme ilmentämisen työtä. Ryhmässä tekeminen vahvistaa voimallisesti omaa luomisen voimaasi. Teemme yhdessä voimallista manifestoimisen työtä. Tämä ryhmä kuuluu Heimon jäsenelle automaattisesti.


🤍 Shamanistinen Valotyökoulutus 60 minuutin lähetys Zoomissa + Tallenne YouTubessa

Kun tunnet kutsua syvään parantavaan työskentelyyn tai tahdot tehostaa omaa henkistä avautumista, olet tervetullut oppimaan Shamanistisen Valotyöntekijän valon askelmia. Nämä askelmat johtavat Sinut kohti omaa sielun ydintä, kotiuniversumin energioita. Shamanistisessa Valotyökoulutuksessa astelet pyhällä muinaisten ihmiskunnan juurirotujen korkeimpien parantajien viitoittamalla tiellä. Tämä ryhmä kuuluu Heimon jäsenelle automaattisesti.


🤍 Kristus - Sofian Ykseysliekki - Sydäntietoisuuskoulutus KOULUTUSPÄIVÄT

Tämä on uusi esoteerinen ja Syvällinen sydämen tietoisuuden koulutus. Opiskelemme Uuden Maailman Valon taajuuksia. Vastaanotamme Korkeimpien Puhtaimpien Valohenkien opetuksen, neuvot ja tuen. Pääsemme lähemmäksi omaa Pyhää alkuperäämme. Teemme ohjauksen mukaisesti 4 tunnin koulutuspäiviä, kun henkimaailma kutsuu.


🤍 Valotyö Elämäntehtävänä - Pyhällä Sielun polkululla - Opiskele Valkoista Sielun Magiaa

Tarjoilemme Zoomin lähetyksissä ja PDF paketeissa syvällistä maagista tietoa ja esoteerista ymmärrystä, jotka auttavat Sinua tuomaan Valosi pyhän arjen tasolle. Henkinen avautuminen saa todistetusti vahvan ja turvallisen sykäyksen, kun liityt mukaan. Paljasta viimeinkin kaikki omat henkiset vahvuudet. Tässä ryhmässä pääset tekemään ohjatusti ja suojatusti valotyötä.


🤍 Opettele tekemään maagisia voimavälineitä ja rituaaleja

Lähetämme YouTubeen Voimapäivää edeltävänä päivänä videon, jossa teemme yhdessä Voimapäivän aikana maagisia välineitä, eliksiirejä, voimapusseja jne. Joinakin voimapäivinä hävitämme vanhoja taikatarvikkeita, kirjoitamme manifestointilistoja tai viimeistelemme maagista työtämme. Kerron näistä enemmän voimapäivän lähestyessä Heimo-Akatemian uutiskirjeissä.


🤍  Rakkauden Tähtiryhmä ryhmäparannusta Sinulle 90 minuutin lähetys Zoomissa + Tallenne YouTubessa

Tervetuloa valoa ja rakkautta värähtelevään ryhmäparannukseen. Nyt on Sinun aikasi asettua hoitopöydälle ja antautua ottamaan vastaan puhdasta Valoa. Valotyöntekijän polulla tärkein tehtävämme on sallia parannusta ja valoa itsellemme. Tässä ryhmässä voit antautua edistämään omaa henkistä avautumista ja sielun ominaisuuksien kirkastumista. Voit ottaa vastaan sieluntehtävään liittyvää johdatusta. Sukellat syville parantumisen taajuuksille. Vapaaehtoinen maksu oman tilanteen mukaisesti.  Muusta koulutuksesta poiketen Tähtiryhmään ilmoittaudutaan aina erillisestä kutsusta.


Shamanistisen 12 Kristallin Heimo-Akatemian jäsenyys

Olemme Atlantiksen ajoilta asti ihmiskunnassa vaikuttanut Kristallivalon Kantajien Heimo. Muinaisessa esoteerisessa perimätiedossamme värähtelee ihmiskunnan juurirotujen vahva linja. Teemme yhteistä Valotyötä Äiti-Maan kaikkien olemuspuolien saattamiseksi Uudelle Aikakaudelle kosmisessa kaikkiallisessa Kristalliverkossa.

Liittymällä yhdistyksen kannattajajäseneksi (Heimo-Akatemia) sinulla on oikeus vastaanottaa Heimon jäsenkirjeet ja tapahtumat. Kannattajajäsen antaa mielle sellaisen summan, minkä olet valmis ilolla meille antamaan. Muut ovat maksaneet 3,33 - 1000 euroa. Enemmänkin saa antaa. Liity mukaan tästä: https://heimo-akatemia-lv.creamailer.fi/survey/3ueaie3qx5yqg


Tulevat työpajat Helsingissä ja Oulussa

Diplomiviikonloppuun voi ilmoittautua lähettämällä viesti numeroon: 0458760480

Paikkoja on rajatusti 11 osallistujalle. Otamme ensisijaisesti mukaan Timanttisädekurssin käyneet. Toisella sijalla ilmoittautumisessa ovat Heimo-Akatemialaiset. Voit myös aloittaa ilmoittautumalla tässä yhteydessä lisäksi Heimo - Akatemiaan.


16- 18.6.2023 Diplomiparantajan Voimaretriitti Helsingissä 499 eur majoitus sisältyy hintaan. Aiheena: Sisäinen lapsi


ALENNUKSET:

Timanttisädekurssilaiset - 50 euroa/retriittiviikonloppu (pysyvästi riippumatta, montako kertaa osallistuu)

Ei tarvetta majoittua: - 50 euroa/ retriittiviikonloppu


Majoitukseen sisältyy: lakanat, pyyhkeet, pientä purtavaa koulutuksen aikana, kahvi, tee ja aamupalatarvikkeita kuten hedelmiä, leipää ja keksiä. Lisäksi järjestän kuljetuksen juna- lento- ja linja-autoasemalta kurssipaikalle ilman lisämaksua.

Muuta huomioitavaa: Isompi ruoka ostetaan itse. Mukaan muistiinpanovälineet, omat vaatteet, lääkkeet, parantavat kivet ja talsimaanit aktivoitumaan, mahdollinen oma rumpu ja saa ottaa myös muita soittimia. Varaudu myös ulkoilemaan, jos sää sallii. Eli sadevaatteita ei tarvi ottaa mukaan, mutta riittävän lämmintä, että voi käydä pienellä kävelyllä. Seremoniaa varten saatat haluta pukeutua hieman juhlallisemmin. Juhlallisen vaatetuksen jokainen saa määritellä itse.